sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Venekeittiön makaroniloota(mössö)

Olen tehnyt muutaman kerran venereissuja varten niin, että olen laittanut mukaan ottamani jauhelihan kotona förskottiin pakkaseen ja siirtänyt sen sitten suoraan pakkasesta kylmälaukkuun. Näin tämä helposti pilallemenevä tykötarve säilyy mukavasti kylmänä ja syömäkelpoisena pidempään näissä vähän haastavemmissakin olosuhteissa. Tässä hieman pikaisempi ja helpompi versio makaronilootasta veneköksään...






Laita makaroni suolaveteen kiehumaan.

Paista jauheliha ja sipuli lihaliemikuution kanssa.

Pilko feta ja sekoita se kypsennetyn jauhelihan sekaan. Lisää joukkoon myös makaroni. 

Päälle voi lopuksi vielä rouhaista hieman mustapippuria. 

Valmis!