torstai 26. kesäkuuta 2014

Meetvursti-halloumi -purilaisleivät

Hampparit maistuu aina. Veneessä teemme usein "hampurilaisia" pikaversiona paahtoleivistä. Ovat siellä näin hyviä ja silti parempia, kuin valmiit einespurilaiset. Käytössä on siis kaksi keittolevyä ja niissä keikkuen nämä pikapurilaiset tehty. Ensin ajattelin iskeä väliin helposti saatavilla olevia valmiita jauhelihapihvejä, jotka olisivat olleet todella helppoja ja käteviä ottaa mukaan, mutta kaupassa hyllyn edessä sain sellaisen äklö-kohtauksen, että vaihdoin ne viime hetkellä halloumiin ja onneksi vaihdoin!






Retkiruoka hampurilaisittain:

Paahda leivänpuolikkaat pannulla ja laita ne odottamaan.

Pilko sipuli ja paista pannulla. Murskaa ja pilko joukkoon myös valkosipulinkynsiä. Ota sipulit sivuun odottamaan.

Paista halloumi. 

Kokoa leivät: laita pohjalle salaattia, päälle siivu tai kaksi meetvurstia, halloumia, paistettuja sipuleita, suolakurkkusiivuja. Spruuttaa majoneesia lopuksi tuubista ja kansi vielä päälle!



Yllätyin itsekin, kuinka hyvin nämä pikaversiot maistuivat! Piti laittaa vielä tomaattia väliin, mutta ne olivat ehtineet jo parempiin suihin...


maanantai 23. kesäkuuta 2014

Suomen kesä

Kesäloma on ollut hetkittäin jopa hyisevän kylmä... Ei käy silti kieltäminen, Suomen kesä ja luonto on silti kaunis. Tuntuu, ettei missään muualla pääse niin lähelle luontoa, kuin juuri merellä. Maailman suloisin näky on eläinpesueet! Miten pörhöisiä ja pehmoisia ne ovatkaan! Ja kaikki niin tohkeissaan <3. Veneessä lilluessaan, ne eivät aina huomaakaan, kuinka lähelle uskaltavat tulla.












sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Retkikeittiö esittää - pääosassa tortillat

Heinosten kesäkeittiö valmisti juhannuksena myös tortilloja. Juuri sopiva ruoka veneessä valmistettavaksi. Ei se mitään perinteistä jussi-ruokaa ollut, mutta olosuhteiden sanelemana tortillat oli ihanan helppo ja vaivaton murkina, niin tilojenkin, kuin aineiden säilyvyydenkin kanssa. Lisäksi tortilloista saa juuri sen makuisia, kuin itse haluaa. Ainekset voi koostaa ihan sen mukaan, mitä juuri mieli sattuu tekemään. 

Jauhelihan olin pakastanut kotona etukäteen, joten kylmälaukussa se säilyi pari päivää hyvinkin erinomaisesti ja oli tätä tehdessä vielä hippaisen jäässäkin. Muuten ainekset olivatkin pilkkomista vaille valmiita. 






Vene-tortillat valmistuivat näin:

Paista jauheliha. Lisää paiston lopussa pussillinen taco-mausteseosta. Tähän kävisi yhtä hyvin myös kanasuikaleet tai fajitas-mauste.

Jauhelihan paistuessa voi pilkkoa ja laittaa muut aineet esille. Tomaattia, kurkkua, sipulia, salaatinlehtiä.

Salsan ostin valmiina, kuten juustoraasteenkin. Lisäksi oli vielä valkosipuli-dippiä eli kermaviili ja dippijauhe sekoitettuna. Dippiin makua antamaan lisäsin vielä muutamat tuoreet, murskatut valkosipulinkynnet.

Usein tortilloissamme on myös ananaspaloja, mutta tällä kertaa ne jätettiin kuitenkin pois.






Kipot ja kupit kasataan vaan päydälle ja jokainen kippari, matruusi ja laivarotta saakoon haasteekseensa katsoa osaako täyttää tortillansa ahnehtimatta? :D Se on taito, jota tuskin opin koskaan!!! 


lauantai 21. kesäkuuta 2014

Mozzarella-tomaatti -pestopasta

Veneruokailussa helppous on tärkeää. Itse arvostan näissä olosuhteissa myös raaka-aineiden säilyvyyttä, koska kylmätila on hyvinkin rajallinen. Heinosten Bellassa valmistettiin ekaa kertaa superhelppoa pastaa, joka lunastaa olosuhteissa kaikki kriteerit.






Ohje on hyvin helppo! 

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. 

Halkaise kirsikkatomaatit. Sekoita valmiiseen pastaan tomaatit, pestoa ja mozzarellapalloja. 

Rouhaise päälle mustapippuria.

Valmis! 






Eli todella helppo ja nopea! Jos tykkää hifistellä enempi, voi annosta petrata parmesanilla, tuoreella basilikalla jne.. 



keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Tervetuloa blogiin!

Tervetuloa blogiin! Blogin idea syntyi tarpeesta saada ideoita pieneen venekeittiöömme. Ruoanlaitto on intohimoni ja kesä kuluu pitkälti merellä. Puitteet ovat kehnot, mutta miljöö mitä mahtavempi. Itse kaipailin ideoita "kesäkeittiööni" ja niitä löytämättä, päätin perustaa Mare Nostrumin paikatakseni tämän aukon.

Sydämen asiani on tehdä kaikki itse ja välttää eineksiä ja muuta valmista, mutta Mare Nostrum toimii esimerkkinä siitä, miten poikkeus vahvistaa säännön ja joskus olosuhteiden pakosta voi sallia itselleen myönnytyksen lipsua pienesti tälle mieron tielle...

Ensin esittelen puitteet. Eli tässä "kesäasuntomme" Bella703, jossa liikkuva kesäkeittiöni kulkee.







Ja tässä se olennainen eli wallaksen liesi kahden keittolevyn kanssa sekä pieni allas.



 
 
 
Eli luvassa elämää ja vinkkejä merikeittiöön ja ehkä siinä samalla vähän muutakin fiilistelyä teeman mukaan!
 
Toinen blogini PerintöEssu paneutuu ruoanlaittoon vielä syvemmällä tunteella eli jos tämä on liian kepoista, niksauta itsesi sinne!